Tämä norjalaisvideo voi pelastaa ihmishenkiä – ”Jokaisen ihmisen tulisi nähdä tämä ja näyttää lapselleen!”

Viime vuoden joulukuussa eräs norjalainen kuorma-autojen omistajien ryhmä julkaisi sosiaalisessa mediassa puhuttavan videon, joka on levinnyt kulovalkean tavoin sen äärimmäisen tärkeän sanoman vuoksi.

Video on osa suurempaa kampanjaa, joka on tarkoitettu kaiken ikäisille, mutta erityisesti nuorille ja lapsille. Videolla esiintyy kuorma-auto sekä pieni tyttö. Videon tarkoitus on levittää tietoutta kuorma-auton kuljettajien sokeista pisteistä.

Kyseessä on kaksi äärimmäisen yksinkertaista mutta tärkeää asiaa. Ensimmäinen on jalankulkijan sekä kuljettajan katsekontakti. Toinen on kädenheilautus kuljettajille. Tämä ohje on yksinkertainen, mutta mahdollisesti ihmishenkiä pelastava.

Kuorma-auton kuljettajat painottavat sitä, että on meidän jokaisen vastuulla huolehtia kaikkien tienkäyttäjien turvallisuudesta. Tällä yksinkertaisella ohjeella pääsemme jo hyvin pitkälle

Video on katsottu jo miljoonia kertoja. Jakoja sillä on myös äärimmäisen paljon. Siitä huolimatta on meidän, ja myös sinun vastuullasi levittää tätä sanomaa. Jos sinulla on lapsia, näytäthän tämän videon heille ja teet heille selväksi kuorma-autojen sokeat kulmat.

Jaa tämä ystävillesi!

 

Tämä video on katsottu jo yli 1,2 miljoonaa kertaa ja jaettu yli 24 000 kertaa. Tee sama suojellaksesi omia rakkaitasi!

Ei voittoa
2000 Euroa
Ei voittoa
275 Euroa
Ei voittoa
25 ilmaispeliä
Ei voittoa
325 Euroa
Pyöritä onnenpyörää ja voita upeita palkintoja
Pyöräytä onnenpyörää voittaaksesi upeita pelipalkintoja. Osallistuminen on täysin ilmaista. Saat palkintosi välittömästi pyöräyttämisen jälkeen.
Osallistuminen on ilmaista eikä se velvoita sinua mihinkään. Saat tietää ja lunastaa palkintosi välittömästi! Liittymällä sähköpostilistallemme, hyväksyt että lähetämme sinulle markkinoinnillisia viestejä. Emme jaa tai myy yhteistietojasi ulkopuolisille tahoille muuhun käyttöön. Voit koska tahansa perua uutiskirjeiden saannin.