Rantavahdit ryöväävät ihmisiltä kännyköitä – koskettava syy jakaa mielipiteitä!

Aftonbladet uutisoi viime kesänä ilmiöstä joka jakaa ihmisten mielipiteitä rajusti! Videolla rantavahdit keräävät rannalla loikoilijoiden kännyköitä pois näiden käsistä. Arvaatko syyn miksi?

Tämän vuosikymmenen aikana älypuhelinten käyttö on lisääntynyt niin merkittävissä määrin, että niistä on tullut erittäin keskeinen osa arkeamme. Aina aika ajoin saatamme kuitenkin unohtaa mitä seurauksia intensiivisellä älypuhelinten käytöllä voi olla.

Hengenpelastajat ja rantavalvojat haluavat muistuttaa, että rannoilla on usein runsaasti pieniä lapsia uiskentelemassa, eikä näiden uimataito välttämättä ole samalla tasolla aikuisten kanssa. Ihmishenkien pelastamisen vuoksi on erittäin kriittistä, että ihmiset pitävät silmänsä, korvansa ja huomionsa avoinna ympärillä oleville tapahtumille.

Aktiivinen läsnäolo on tärkeää paikoissa, joissa voi sattua vakavia, jopa kuolemaan johtavia onnettomuuksia. Pelastusjärjestö päätti tehdä kieli poskella hauskan videon aiheen tärkeydestä. Videolla on kuitenkin äärimmäisen tärkeä sanoma joka voi pelastaa ihmishenkiä!

Pidetään toisistamme huolta, etenkin lapsista. Pidäthän siis huolen, että huomiosi on muuallakin kuin vain kännykässä uimarannoilla. Jaa tämä tärkeä opetus ystävillesi Facebookissa levittääksemme tärkeää sanomaa!

Vattensäkerhet

Låt mobilen vila på badstranden. Ge badande barn din fulla uppmärksamhet i sommar!

Posted by Södra Älvsborgs Räddningstjänstförbund on Friday, July 6, 2018

Ei voittoa
200 Euroa
Ei voittoa
200 Euroa
Ei voittoa
500 Euroa
Ei voittoa
5€ Riskitöntä Pelirahaa
ONNEKSI OLKOON!! OLET 100 000:nes kävijä sivuillamme
Tämän kunniaksi voitit ilmaisen pyöräytyksen onnenpyörään, jossa voit voittaa jopa tuhansien eurojen arvoisia palkintoja! Pyöräytä rullaa ja voit lunastaa palkintosi välittömästi!
Osallistuminen on ilmaista eikä se velvoita sinua mihinkään. Saat tietää ja lunastaa palkintosi välittömästi!