Nämä kuusi oiretta varoittaa sinua sydänkohtauksesta – ”Oireet voivat ilmaantua jopa kuukautta aikaisemmin!”

Suosittu lääketieteen verkkojulkaisu WebMd kertoo sydäninfarktien eli sydänkohtausten koskettavan vuosittain yli miljoonaa amerikkalaista ihmistä.

Tutkimustiedon lisääntyessä kansalaiset voivat ennakoida paremmin mahdolliseen sydänkohtaukseen ja jopa välttämään sen. Vaikka tutkimustieto on lisääntynyt paljon, meillä on vielä pitkä matka siihen, että voimme kunnolla minimoitua sydänkohtausten määrän ja ennakoimaan niihin entistäkin paremmin.

Tähän asti on ollut valloilla käsityksiä, ettei sydänkohtausta voi oikein ennakoida. Se kuitenkin voi antaa varoittavia merkkejä jopa kuukautta aikaisemmin, minkä vuoksi meidän jokaisen tulisi tietää ja tunnistaa enteilevät merkit.

 

Tarkkaile siis seuraavia oireita!

1. Epätavanomainen väsymys

Jokaista meistä toisinaan väsyttää. Se on täysin normaalia. Jos kuitenkin kaupassa käynti tai pienen arkisen asian hoitaminen tuntuu ylitsepääsemättömän uuvuttavalta, on parasta kuunnella omaa kehoa.

Mikäli havaitset hengästyväsi nopeasti väsymisen ohella, on parasta suunnata lääkäriin.

 

2. Outo paine rinnassa

Yksi tyypillisimmistä sydänkohtauksen merkeistä on epätavannomainen paineen tunne rinnassa.

Rintakipu tai paine voi myös säteillä muuhun kehoon kuten esimerkiksi käsiin tai kainaloihin. Kipu voi tuntua myös kaulassa, leuassa, selässä tai mahassa. Kipu usein kestää noin viisitoista minuuttia.

3. Hengitysvaikeudet

 

Sydänkohtausta edeltää usein erilaiset hengitysvaikeudet.Tämä johtuu siitä, ettei keuhkot kykene vastaanottamaan tarpeeksi verta. Se taas johtuu tukkeutuneista valtimoista.

Mikäli huomaat äkillisiä hengitysongelmia, ota välittömästi yhteys lääkäriin.

4. Uupuminen 

Heikentynyt verenkierto kehon eri osiin voi ilmetä myös heikentyneenä lihaskuntona, uupumisena. Usein ennen sydänkohtausta voi tuntea olonsa heikoksi ja uupuneeksi. Uupumus on usein yksi ensimmäisistä oireista ennen sydänkohtausta.

5. Huimaus ja/tai hikoilu

Tavallista suurempi hikoilu ja huimaus voi olla enteilevä merkki sydänkohtauksesta. Tässä tapauksessa on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin. Jatkuva ja pidempikestoinen huimaus voi myös johtua ongelmista verenkierrossa.

 

6. Flunssa tai vilustuminen

Flunssa ja vilustuminen eivät automaattisesti tarkoita sydänkohtausta. Nämä kuitenkin yhdistettynä aiemmin mainittuihin oireisiin on otettava vakavasti. Mikäli olet havainnut edellä mainittuja oireita viimeisen kuukauden aikana, voi olla parempi kääntyä lääkärin puoleen.


Näistä huolimatta tulee muistaa, että oireet voivat olla yksilöllisiä niin miesten ja naisten välillä, kuin myös yksilöiden välillä. Mikäli havaitset epätavallisen terveydellisen tilan itselläsi tai läheiselläsi, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen.

Jaa tämä ystävillesi sosiaalisessa mediassa – se voi pelastaa jonkun hengen!

Ei voittoa
200 Euroa
Ei voittoa
200 Euroa
Ei voittoa
500 Euroa
Ei voittoa
5€ Riskitöntä Pelirahaa
ONNEKSI OLKOON!! OLET 100 000:nes kävijä sivuillamme
Tämän kunniaksi voitit ilmaisen pyöräytyksen onnenpyörään, jossa voit voittaa jopa tuhansien eurojen arvoisia palkintoja! Pyöräytä rullaa ja voit lunastaa palkintosi välittömästi!
Osallistuminen on ilmaista eikä se velvoita sinua mihinkään. Saat tietää ja lunastaa palkintosi välittömästi!