Se on kumma juttu. Vallitsevassa kulttuurissamme vaikuttaa siltä että että erityisesti naisten pitäisi vältellä piereskelyä kuin ruttoa! Ei toki miehetkään voi päästellä hajuja välttämättä aivan ilman syyllistämistä, mutta naisilla asiaa pidetään paheksuttavampana.
Totuus on se, että piereminen helpottaa – myös parisuhteita! Molempien osapuolten tulisi ymmärtää, että ihmisiä me kaikki olemme! Kun molemmat hyväksymme että molemmat osapuolet piereskelevät, voidaan keskittyä oikeasti tärkeisiin asioihin, ei pieneen päästelyyn!
Näin kävi journalisti Jessica Gentilelle, joka Cosmopolitan-lehdessä avautui omasta varsin epäonnistuneesta deitti-illastaan. Ravintolan tulisesti maustettu ruoka sai Jessican vatsan sekaisin, mikä aiheutta hänelle epämiellyttäviä ilmavaivoja – kesken deittien! No, ilta ei jatkunut Jessicalla yhtään sen helpommin. Myöhemmin illalla hän tukki komean aviomiesehdokkaansa vessanpöntön. Tarinamme saa kuitenkin onneksi onnellisen lopun, sillä pariskunta on nyt seurustellut yli seitsemän vuotta.
Täysin vapaa ja estoton piereskely ei tietenkään ole välttämättä soveliasta. Meidän kaikkien kannalta on kuitenkin parempi ettei tehdä asiasta numeroa, sillä me kaikki teemme sitä! Vinkki erityisesti naisille: mikäli hajuhaittoja ilmenee (ja jäätte vieläpä kiinni!), ota tapaus huumorina! 😉